maanantai 13. maaliskuuta 2017

5 SYYTÄ RAKASTUA KEVÄÄSEEN

Kevät tekee jo kovaa vauhtia tuloaan! Näin keväisen ja aurinkoisen viikonlopun jälkeen mä haluun jakaa teidän kanssa ne asiat, joita mä eniten rakastan keväässä. Toisille se on vain reitti kesään ja merkki tulevista rantasäistä, mutta mulle se on yksi parhaista ajoista vuoden aikana. Ilmassa väreilee jännitys uudesta alusta. Uuden alun tuntua saattoi lapsena tuoda upouusi polkupyörä, joka ostettiin kun lumet alkoivat sulaa. Kevätsiivouksesta innostuneet heittävät ylimääräistä roinaa pois, jotta kesän voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Vanhempana varma kevään merkki on uutuuttaan hohtavat tennarit ja asteittain vaalenevat farkut. Jokainen varmasti myös tietää kevään tulevan, kun aamulla kouluun tai töihin lähtiessä pukee päälleen entiseen malliin ja kotiin päästessään tuskailee liian lämmintä vaatekerrastoaan.


Aurinko

Tämä nyt on sanomattakin selvää. Kevättalven ensimmäisten lämmittävien auringonsäteiden johdosta alkaa virallisesti kevään ja kesän odotus.

Pitenevät päivät

Mitä myöhempään kevääseen mennään niin aurinko saa aikaan myös pitenevät päivät. On aina yhtä mahtavaa huomata kuinka viime viikolla kävi kaupassa klo 18 ja oli pimeää kun taas tänään samaan aikaan aurinkoa vielä riittää! Tämä pitenevien päivien havainnointi jatkuu aina lähestulkoon kesään saakka.

Aukinainen parvekkeen ovi 

Tämä! Siivosimme lauantaina ja puolisoni avasi parvekkeen oven. En heti edes tajunnut sen olevan auki, koska sisään ei tullut yhtään kylmää. Se tunne kun saa tuulettaa asunnon juuri sopivan raikkaalla ilmalla ja auringon valolla = kevät. Taas yksi merkki siitä, että se on koko ajan lähempänä! 

Jalkojen alla ropiseva hiekka

Se kun lumet sulaa, asfaltti tulee esiin ja hiekotushiekka ropisee jalkojen alla. Tää on huomattavasti nautinnollisempaa aikaa kun hiekkojen harjaaminen pois kaduilta ja sitä myöten ilmassakin pöllyävän hienopölyn tunkeutuminen joka paikkaan. 

Kutkuttavat kevätillat

Kun illatkin tästä vielä lämpenevät ja pääsee ystävien kanssa terasseille ja puistoihin istuskelemaan. Tämänkaltaiset hieman vielä viileät, mutta aurinkoiset ja tunnelmalliset illat. <3 Suunnitellaan tulevaa kesää, kesäiltoja, reissuja ja kaikkea mitä luvataan tehdä. Näinä iltoina kaikki on mahdollista!

Mitkä merkit sinut herättää kevääseen ja tulevaan kesään?  :)

Energistä viikkoa sinulle! 
- Heta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti